Rock the Pole vastaa haasteeseen!


by noora, on 04/08/2009 at 16:11
Rock the Pole onkin jo odotellut kilpailijaa pääkaupunkiseudulla. Vaikka linjaus koulun opetuksessa vaikuttaa olevan hieman eri suuntaa, opetuksen taso paranee kilpailun kasvaessa. Rock the pole keskittyy edelleen tankotekniikan lisäksi myös taiteelliseen ja sensuelliin tanssi- ja koreografiapuoleen, nyt entistä vahvemmin. Satuin näkemään vilauksen syksyn uudesta tuntisuunnitelmasta ja uusia tanssilajeja sekä tankokoreografioita on luvassa. Lähipäivinä tullaan varmasti myös tekemään peittämätön tarjous uskollisille sekä uusille oppilaillemme syksyn treeneihin. Nettisivumme päivittyy myös näiden muutoksien myötä varmasti kuunvaihteen paikkeilla. Samalla ilmestyy tuo uusi lukkari. Uusia taitavia ja ammattitaitoisia opettajia on myös luvassa. Itse olen ihan innoissani ulkomailta tulevasta vierailijasta, joka varmasti paljastuu tässä syksyn mittaan. Eli workshoppeja luvassa tytöt!!! Oppilaiden kannalta loistava parannus myös yhteydenottoon. Pidän nyt itse puhelinta mukana, joten aina saa meidät kiinni ja sähköpostiin ihan oikeasti joku nyt vastaakin. Soittaa saa ihan mielellään ja vastailen kaikkiin kysymyksiin parhaani mukaan. Tunneilla nähdään!!!!
Ystävällisin terveisin
Noora Rantamäki
Search results for "Rock the Pole vastaa haasteeseen!"
31 Replies
1 jossukka, on 04/08/2009 at 16:56
Rock On!!! cheers

Ihanaa! Ennen pystyin vetään kolme tuntia peräkkäin, nyt vaan yhden, kun on meinaan hitusen rankemmat reenit. Smile
2 -Hanna-, on 05/08/2009 at 07:45
Loistojuttu! I love you
3 Jepa, on 05/08/2009 at 08:51
Kuulostaa loistavalta! cheers Ihanaa että rtp painottaa nimenomaan tanssillisempaa puolta, sillä hienoimmillakaan tempuilla kun ei mielestäni oikein tee mitään jos ei niitä pysty yhdistämään muuhun liikkumiseen! Ehdin jo syksyn kausarin hätähousuna ostamaan heinäkuun puolella, mutta silti mahtavaa kuulla, että homma tuntuu kehittyvän vain parempaan suuntaan koko ajan!

Tulipa ylisanoja oikein urakalla Very Happy Ei muuta kuin oikeen hyvää syksyä kaikille RTP:llä, ja miksei toki muillekin! I love you
4 noora, on 05/08/2009 at 12:30
Jeeee!!!! Tero kantoi tänään uuden suihkukaapin koululle ja toivottavasti saa sen asennettua pikapikaa. Pian pääsee treenin jälkeen suihkeeseen cheers
Uus yllätys lisää.. Spinnitunnit tulevat saamaan lisää potkua pyörivistä tangoista, nyt saadaan kokeilla pyöriviä pitoja ja lisätään kymmeniä kierroksia lisää peruspyörähdyksiin. Ainakin kymmenen. Smile
Syksyn aikataulussa löytyy varmasti megaspinni-tunnit, joilla käytetään x-poleja!
Terkuin
Noora Rantamäki
Rock the Pole
5 Jepa, on 05/08/2009 at 14:09
Yhä vaan paranee bounce Tuleeko x-poleja myös 45mm paksuisia? Kiinnostaisi kovasti kokeilla kuinka paljon käden ote paranee, jos saisi sormet paremmin tangon ympäri. Kiva päästä muutenkin kokeilemaan erilaisia tankoja, ennekun päättää minkä haluaa kotiaan koristamaan.
6 LaraK, on 05/08/2009 at 14:33
Jee, jee jee spinnitangot ihanaa! Tätä onkin odotettu!!!! Ja tulee olemaan sen 45mm Very Happy
7 merqus, on 05/08/2009 at 14:36
Upeeta! Tässä onki tullu jo pitkään harmiteltua sitä, että pyörivällä tangolla ei ole ollut mahdollisuuksia harjoitella muualla kuin kotona (ja koska kotitreenit ovat jääneet auttamattoman vähiin niin...). Näitä odotellessa! Smile
8 papaija, on 05/08/2009 at 14:40
Jes, nää spinnitunnit kuulostaa tosi lupaavilta,ja muutenkin koko linjaus Smile
9 -Hanna-, on 05/08/2009 at 14:49
Edelleen kuulostaa hyvältä! Sit vois olla "spinnitangon alkeet" -tunti tällaisille jota ei oo koskaan spinnaavan kanssa touhunneet..? Razz Razz Razz
10 Jepa, on 05/08/2009 at 14:55
Joo joku semmonen "näin et päädy märäksi läntiksi seinään koskiessasi ensimmäistä kertaa spinnitankoon"- workshop / ihan perus viikkotunti voisin olla allekirjoittaneellekin tarpeen! Laughing
11 noora, on 05/08/2009 at 18:56
Varmaan alussa onkin vaan yhden tason tunteja ja katsotaan miten nopeasti kehitytaan ja lisaillaan sitten jatkotasoja! Olis ikavaa jos joutuis kaapimaan edellisen tunnin oppilaat seinilta ennen seuraavan tunnin alkua.. Shocked
Noora
RtP
12 jossukka, on 05/08/2009 at 19:10
Joo toi spinni- juttu on aivan huippu. Varmaan just alussa kokeillaan kaikki ja katsotaan miten porukka pysyy pyörivillä tangoilla Smile

Eiköhän siihenkin totu. Ja tarpeen vaatiessa X-Polethan saa staattisiksi.

Mä en tiedä saako tää muilta kannatusta, mutta haluaisin jonkun tunnin, jolla voi treenata kenkien kanssa. (tai en mä tiedä onko se nytkään siis kiellettyä) Mutta olisi ihanaa oppia tekemään kenkien kanssa, sillä kun saa hieman näyttävyyttä tai sesuellisuutta. I love you
13 Jepa, on 05/08/2009 at 19:18
Kengillä tanssiminen saa ainakin täältä ehdottomasti kannatusta! Ihan jo siksi, että saa tekosyyn ostaa ihania platformeja, ja tosiaan onhan siinä varmasti ihan eri fiilis. Kerrostalossa on en varmaan hirveämmin kehtaisi edes omalla tangolla treenailla kengillä (siis jos sellainen olisi..) Saattaisi naapureilta loppua hermot kolinaa.
14 tasuni, on 05/08/2009 at 20:07
Oi minäkin haluaisin ehdottomasti kenkätunteja!!! Australiassa tuntien lopuksi tehtiin koreota kymmenisen minuuttia ja kun kunkin päivän pätkä oli hallussa, se tehtiin lopuksi vielä kengillä!!! Oli TOSI kivaa! Kaapissa on kolmet platformit ja yhdet bootsit odottamassa ihanien aikojen paluuta... Very Happy
15 Celya, on 06/08/2009 at 07:32
Oijoi, kenkätuntia olen minäkin kauan haaveillut! Mut ikinä ei oo uskaltanu ehdottaa sellasta. Platformeja ois muutamat kans himassa, ihan iskemättömänä..
16 -Hanna-, on 06/08/2009 at 09:58
Kenkätunti saa täältäkin kannatusta, todella hyvä idea!!! I love you
17 merqus, on 06/08/2009 at 18:35
Minäkin lähden ihan ehdottomasti kokeilemaan, jos semmonen tulee tuntilistalle! bounce
18 Stella, on 06/08/2009 at 22:57
Kenkätunti kuulosta ihan mahtavalta!

Lisäksi toivoisin Smartum-liikuntaseteleiden käyttömahdollisuutta!
19 Styidy, on 07/08/2009 at 08:52
Mahtavaaa!!! Smile Smile (: (: Ja hyvä idea, toi kenkätunti Jossukka! Smile Smile
20 Katri, on 07/08/2009 at 11:43
olisipa tampereellakin mahdollista saada opetusta spinnitangolla.. vaikka oma x-pole löytyykin niin tuntuis turvallisemmalta aloittaa jonkun ammattitaitoisen ohjauksessa kun taas lähteä itse kokeilemaan ja lentää seinään... Smile
Replies 1 to 20 on 31 for "Rock the Pole vastaa haasteeseen!"
12
ekaa kertaa tunneile menossa 12.1 ja linda taitaa olla opena=) jännitttää!!
Tahtoisin siis tietää, että onko mitään mahdollisuutta saada tanko kipsilevykattoon? Onko kellään mitään kokemuksia, miten tangon saisi jännitteellä kipsilevykattoon ilman, että kattoon tulee reikä? ..tahtoisin x-pole-tangon, mutta taitaa olla muutto
Taddatataa~ Osasimpa olla mielikuvituksellinen otsikon kans, mutta seikat kävi selviksi. Jotenka siis puhetta j-rockista ja tähän yhdistettävästä pukeutumisesta, wannabeeksi kutsumisesta ja mitä mieleen juolahtaa näihin aiheisiin liittyen.
This topic belongs to the forum
  • Suomalainen forum kaikille tankotanssin ystäville.. Spin around the pole

  • Numbers of topics : 937
  • Numbers of messages : 18105
  • Numbers of users : 711
  • Numbers of points : 3659